Ammattina poliitikko

Share |

Tiistai 23.4.2019 klo 8:26


Neljännesvuosisata sitten kuntavaalien alla jälleen mietittiin, kuten kunnallisjärjestöissä mietitään myös ensi vuonna, kenestä yritetään saada uusi ehdokas listalle. Joka vaaleissa listalta nousee valtuustoon joku uusi. Sillä kertaa se olin minä.

Innostuin todella vaikuttamisesta ja lähdin mukaan poliittiseen järjestötoimintaan. Vastoin isäni ennustuksia, myös omassa puolueessani Keskustassa etenin varsin nopeasti, vaikka eihän sen pitänyt olla nuorelle naiselle mahdollista. 
Pian huomasin harrastavani ”sata lasissa” politiikkaa ja olevani mukana puolueen piirin toiminnassa ja sen jälkeen valtakunnallisessa toiminnassa. Tekevälle aina löytyy tehtäviä järjestötoiminnassa.

Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista.  Politiikka on pitkäjänteistä, pitkänmatkan juoksua, ei pikamatkoja useinkaan. Politiikka on verkostoitumista ja yhteispeliä. Yksin ei kukaan pärjää, vaan tuloksia tehdään yhdessä.

Politiikkaan ryhtyvällä on ainainen tahto saada yhteiskunnassa näkyviä parannuksia ja yhteistä hyvää aikaan. Tämän kaiken kokeneena on kummallista, että politiikkaa päätyökseen tekevät henkilöt kuten kansanedustajat löytyvät vuodesta toiseen ammattien arvostusvertailujen häntäpäästä. 
Tästä maasta ei löydy kovin monta ammattiryhmää, jotka saavat yhtä railakasta palautetta omasta työstään kuin poliitikot.  Poliitikot ovat vapaata riistaa internetin keskustelupalstoilla. Palaute on useimmiten henkilökohtaista ja ilkeää. Julkisuuden paine on jatkuvaa. Kansalaispalaute, olipa se millaista tahansa, kuuluu kansanedustajan luontaisetuihin.

Kansanedustajuus on kaikesta huolimatta kovasti haluttu tehtävä. Vuoden 2019 eduskuntavaaleihin asetettiin yhteensä 2 468 ehdokasta, mikä on 322 ehdokasta enemmän kuin edellisissä eduskuntavaaleissa.

Kansanedustajan status on korkea huolimatta siitä, luottavatko ihmiset yleisesti poliitikkoihin. Periaatteessa ihminen voi siirtyä yhdessä yöstä tavallisuudesta yhteen valtakunnan tavoitelluimpaan tehtävään ja samalla poliittiseen eliittiin kansanedustajan valtakirjan myötä.

Kansanedustajaksi pääseminen maksaa. Monet ehdokkaat ottavat lainaa kymmeniätuhansia euroja. Osa tekee sen jopa monta kertaa pääsemättä tavoitteeseensa. 

Lähdin tavoittelemaan toista edustajakautta saamani kannustavan palautteen ja omankin arvion mukaan onnistuneen ensimmäisen kauden jälkeen. Olin oman arvioni mukaan toiminut tunnollisesti tehtävässä, saanut verkostot kuntoon ja edistettyä meille tärkeitä asioita ja mittavan määrän euroja erilaisiin hankkeisiin omassa kunnassa ja oman vaalipiirin alueella.

Vaalien tulos ei ollut se mitä itse odotin ja mitä tiiminä odotimme. Eduskuntavaalien iltana parin tunnin aikana poliitikon ammatti päättyy. Oulun vaalipiirin äänestäjät ovat tehneet valintansa, eikä riittävän monta kertaa ole äänestyslappuun kirjoitettu numeroa 113. Noina tunteina selviää, että alue menettää kansanedustajan ja minä ammattipoliitikon uran.

Ammattipoliitikon työ vie kaiken ajan. Harrastaessaan politiikkaa voi itse määritellä kuinka paljon käytää aikaa. Nyt minulla alkaa järjestelmällinen irrottautuminen niistä tehtävistä, joihin olin ammattipoliitikkona sidottu. 

Niin on hyvä kuin käy.
Julkaistu kolumnina Koillissanomissa 23.4.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini