Ehdokas tien päällä

Share |

Keskiviikko 3.4.2019 klo 21:20


Toiseksi viimeinen kampanjaviikko alkoi päivämatkalla Hossaan ja Suomussalmelle. Ei ole mikään yllätys, että tilaisuuksissa puhutti Hossan kansallispuistolaki. Itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoden puistoa kiiteltiin monin tavoin.

Puiston perustaminen on saanut kehityssysäyksen Ylä-Kainuuseen. Suomussalmen elinkeinopäällikkö Hannu Leinonen kävi kertomassa Ämmänsaaressa vaalituvalla, että Hossan alueen kaava etenee. Puiston kylkeen on tulossa mahdollisuus rakentamiseen, joka toisi paljon kaivattua uutta majoituskapasiteettia.

Hossan tunnusluvut näyttävät erinomaisilta. Kokonaistulovaikutus on lähes 7,5 milj. euroa ja kokonaistyöllisyysvaikutus 82 henkilötyövuotta. Mikä mainiointa, Hossan juhlavuoden kävijöistä 60% on uusia kävijöitä. Voidaan olettaa, että he löytävät alueelle uudelleen.

Haasteitakin on. Kävijämäärän lisääntyessä tarve ylläpitomäärärahan korotukselle on ilmeinen. Ainakin tauko- ja tulipaikkoja tarvitaan lisää ja saniteettitiloja pitää huoltaa aikaisempaa useammin.

Tiistaina oma tiimini valloitti Rotuaarin. Ilmoitimme oululaisille, että tarjolla on 300 maisteluannosta paistettua Kuusamon muikkua. Jo varttitunti ennen tarjoilun aloittamista ihmiset jonottivat teltalle. Olimme varanneet muikkua neilisenkymmentä kiloa ja tarjoiluastiat 500:lle. Muikkuja riitti ja riitti. Astia loppuivat kesken. Tiimiläiseni tyhjensivät pari lähikauppaa kertakäyttölautasista, -haarukoista ja serveteistä. Illalla laskeskelimme kauppakuiteista, että muikkuja tarjottiin lähes 850 annosta. Muikkuannoksia ojennellessa oli mukava kertoa, että luonnon omalla villiruualla ja lähellä tuotetulla ruualla on pieni hiilijalanjälki.

Illansuussa sain olla vielä Kirjailijaliiton ja Suomen Taiteiljaseuran järjestämässä paneelissa Oulun kirjastolla. Kerroin siellä Keskustan kulttuuriohjelman kärkitavoitteesta: Suomalainen luovuus tarvitsee kokonaan uutta rahoitusta. Keskusta ehdottaa, että valtio perustaa ja pääomittaa uuden kulttuuria ja luovia aloja tukevan rahaston Olympiarahaston tavoin.

Ehdokkaan kampanjointi jatku keskiviikkona isolla Keskusta -joukolla kauppakeskus Valkeassa ja torstaina Iijokilaaksossa Pudasjärvellä, Taivalkoskella ja Kuusamossa yhdessä eurovaaliehdokas Pekka Puskan kanssa.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini