Koillissanomat toukokuu 2006 

Tori - Kuusamon ikuisuushanke

Jo viime vuosituhannella muutamia valtuuston kaunosieluja huoletti Kuusamon ydinkeskustan rähjäinen olemus.

 

Tuolloisen kunnan, nykyisen kaupungin käyntikortti tori kaipasi ehdottomasti ilmeen kohennusta ja pintojen uusimista. Torin pinnoitteet olivat ja yhä ovat surkeassa kunnossa.

 

Työryhmä toisensa jälkeen on kiertänyt Suomen toreja ja tehnyt meidän tarpeisiin sopivia toriluonnoksia. On ihasteltu piirustuksia ja pienoismalleja. Ja sitten asia on unohdettu.

 

Välillä torille etsittiin tosissaan uutta paikkaa. Lieneekö puolen kilometrin säteellä neljäntienristeyksestä tonttia johon toria ei olisi soviteltu.

 

Nykyinen ajatus on jakaa tori kahteen osaan. Vanha tori säilyy nykyisellä paikallaan ja toinen osa jatkuu risteyksen vastakkaiselle puolelle pankkitalon takapihalle.

 

Viimeisin torisuunnittelu aloitettiin kahden kuusamolaisen arkkitehdin voimin edellisen valtuustokauden lopuilla. Luonnokset olivat olemassa jo valtuustokauden päättyessä. Nyt kunnostussuunnitelma on valmis.

 

Vuosi toisensa jälkeen torin kunnostaminen on siirretty odottamaan parempia aikoja. Kuluvan vuoden budjettiin sitten lopultakin merkittiin torin kunnostamisen aloittamista varten määräraha.

 

Määrärahan saamisesta yritin olla suu supussa, etteivät "mitä se hyvejää" -kumppanit vain huomaa, että Ullahan on asiasta vallan innoissaan. Ajatus oli hyvä: Nyt syksyllä tori "avataan", tehdään perustukset, lumi peittää kivikon talveksi ja heti lumien sulettua ensi keväänä naputellaan torille uusi pinnoitus.

 

Tätä iloa minulla kesti vajaa puoli vuotta. Nyt on tullut jälleen mutkia matkaan. Torin kunnostaminen tältä vuodelta taitaa jälleen siirtyä hamaan tulevaisuuteen.

 

- Odotetaan - suunnitelmat saattavat sittenkin muuttua!.

- Ei pilata kiireellä hyvää hanketta!

 

*****

Perustetaan torityöryhmä tutkimaan tilannetta!

 

Työryhmä voi syksyn mittaan käydä tutustumassa pariin kotimaan kohteeseen ja tehdä tutustumismatkan etelämmäksikin. Viikon parin Eurooppa-kiertueella näkisi jos jonkinlaisia toriratkaisuja.

 

Mitä jos sittenkin muutetaan neljäntienristeys Värisilmän ja Nordean kulmia hipovaksi kiertoliittymäksi kuten monissa eurooppalaisissa ahtaissa pikkukaupungeissa on tehty.

 

Kaivetaan kiertoliittymän alle torien välille "keskustunneli", jonne sijoitetaan ainakin yleinen vessa. Tunnelista tehdään sisäänkäynti myös keskustan maamerkille, kiertoliittymän keskelle sijoitettavaan jalustalle nostettuun lasikotaan, jossa on mitä upein paikka uudelle kahvilalle.

 

Kahvilasta on kiva katsella kaupungin elämää. Valittavissa on järvinäkymää, rauhoittava kirkkomaisema, torinäkymää ja vilkasta Kitkantien hyörinää.

 

Tunnelissa on suurkaupungin tuntua. Jos oikein kovasti yritetään, siitä saadaan kohtaamispaikka kaupunkilaisille.

 

*****

Taivalkoskelaiset tekivät torinsa viihtyisäksi. Milloin kuusamolaiset?